-
The Barö – luksusloma saaristossa
Jaksan yhä edelleen ilahtua suuresti siitä, jos hienoon hotelliin pääsee majoittumaan myös koirien kanssa. Ihan SUPER paljon ilahduttaa se, jos koirien kanssa pääsee ihan SUPER hienoon hotelliin. The Barö on juuri tällainen. SUPER hieno. Ja koiraystävällinen. Edellisten lisäksi hotelli on ollut omalla bucket listillä siitä saakka kun se kesäkuussa 2021 avasi ovensa. Omaa visiittiä ei onneksi tarvinnut vuosi tolkulla odotella kun elokuisella lomallamme päätimme päräyttää tänne Hangon matkan varrella. ***** The Barö on uniikki saaristohotelli Suomenlahden äärellä Inkoossa. Huoneita hotellissa on vain alle 20 ja niihin kuljetaan puisia ”polkuja” pitkin. Itse rakennukset sointuvat ympäröivään maisemaan upeasti. Koiraystävällisiä huoneita Barössä on ilahduttavasti kaikissa huoneluokissa, paitsi sviiteissä. Hinnaltaan huoneet ovat melkoisen tyyriitä,…
-
Onko järkee vai ei? – Meillä on uutisia!
*Kaupallinen yhteistyö Sortter.fi kanssa Kuten olette huomanneet, on blogi ja osin somekanavatkin olleet suhteellisen hiljaisia tänä vuonna. Yksi selitys tälle on ollut tietenkin korona, mutta ei suinkaan enää se isoin. Meidän elämässä puhaltavat parhaillaan uudet tuulet ja tähän liittyvien asioiden hoitaminen ja suunnittelu on varsin tehokkaasti vienyt niin ajatukset kuin ajankin ihan muihin asioihin aina joulukuusta lähtien. Talven ja kevään myötä isoin mielessä pyörinyt ajatus on juurikin tuo Onko järkee vai ei? Tällaiselle hyvin pitkälle enemmin järjen kuin tunteiden kanssa päätöksiä tekevälle asiat eivät myöskään ole olleet ihan simppeleitä. Tällä kertaa mennään kuitenkin tunteiden ja unelmien perässä, eikä meidän muutokset nyt myöskään mitään täysin järjettömiäkään ole. Toivottavasti. Mutta mitäs meille sitten…
-
Lemmikkiystävällinen Runo Hotel Porvoo – tätä on odotettu!
Porvoo on ollut meidän kaupunkisuosikki jo pitkään. Harmillisesti tilanne on kuitenkin ollut se, että sopivan lemmikkiystävällisen majoituksen löytäminen on kaupungissa aina ollut hyvin hankalaa. Syystä että: meille ei mikä tahansa taso kelpaa, majoitumme mielellämme juuri Vanhassa kaupungissa ja vähäiset lemmikkihuoneet ovat hyvin varattuja. Näinpä olemme tätä ennen majoittuneet kaupungissa ainoastaan yhden kerran aiemmin. Auts! Mutta nyt – toiveisiimme on vihdoin vastattu ja ilokseni voin kertoa, että kaupunkiin kesällä avattu Runo Hotel Porvoo on lemmikkiystävällinen. JI-PII. Oikeasti yksi parhaista kotimaan matkauutisista pitkään aikaan. Meille juurikin NIIN tervetullut. Ja tottahan tämä piti päästä melkeinpä heti miten testaamaan. Juhannusaattona jos tarkkoja ollaan. Runo Hotel sijaitsee ihan Porvoon vanhan kaupungin laidalla. Suuren keltaisen rakennuksen…