Onko majoitusliike koiraystävällinen – miksi tieto pitää piilottaa?
Harvoin olen sen kummempia purkauksia täällä blogin puolella päästellyt, mutta nyt en enää voi pidätellä ajatuksiani vaan pakko on antaa hieman palautetta. Aiheena tässä avautumisessa on koirien (tai ylipäätään lemmikkien kanssa) hotelleissa ja mökeissä majoittuminen. Tai oikeastaan tiedon löytäminen siitä, onko se ylipäätään mahdollista.
Meillä suunnitellaan parhaillaan kesän kotimaan reissuja, jonne olemme koiriemme Ricon ja Cheekin kanssa suuntaamassa. Helsinkiin menemme ainakin, ja tuolla onneksi on monen monta kivaa hotellia, jonne koirienkin kanssa majoittua voi. Tämän lisäksi haluaisin kovasti poiketa vähän pienemmissäkin kaupungeissa ja paikoissa. MUTTA. Sanonpa vaan, että vähän meinaa olla vaikeaa löytää tietoa siitä, missä paikoissa koirien kanssa saa majoittua, ja missä ei. Monen tunnin työn jälkeen olen joitakin helmiä onneksi onnistunut löytämään, mutta kyllä oikeasti ärsyttää, miksi hommasta pitää tehdä niin kovin vaikeaa.
Ongelmat, joihin olen asiaan liittyen törmännyt ovat mm. seuraavanlaisia
Hotellin sivulta ei tahdo ylipäätään löytyä tietoa, saako koiran ottaa mukaan. Tiedon kaivaminen vaatii joskus melkoista salapoliisin työtä ja vie aikaa ihan liikaa. Joskus on jopa tultava pois hotellin omalta sivulta ja mentävä googlen kautta takaisin haulla ’hotelli X lemmikit’. Tai sitten käännyttävä jonkun varaussivuston puoleen. Ei kiva.
Majoitusliike X vuokraa mökkejä, joista osaan saa ottaa koiran. Näitä mökkejä ei kuitenkaan voi mitenkään merkitä vaan sen sijaan joudun erikseen klikkaamaan jokaisen mökin tiedot auki. Ja tähänhän sitten menee aikaa ihan turhaan. Ei kiva.
Hotellin sivulla sanotaan, että koirat ovat tervetulleita. Innostut ja jatkat pidemmälle, kunnes törmäät tietoon ’vain yksi lemmikki per huone’. No, meillä on kaksi. Painavat yhteensä roimat 6 kiloa. Ei kiva tämäkään. Emme halua maksaa kahdesta eri huoneesta, koska tarvitsemme vain yhden.
Kivan hotellin sivulla sanotaan, että koirat ovat tervetulleita. Innostut taas ja näet jo koko poppoon putiikkihotellin ihanassa huoneessa. Jatkat taas pidemmälle – vain löytääksesi tiedon, että hotellin koiramajoitus sijaitseekin itse asiassa kokonaan ihan toisessa hotellissa ja ’huoneet ovat sisustukseltaan vaatimattomia’. Ei todellakaan kiva. Emme ole kiinnostuneita.
Tämän avautumisen tarkoitus ei ole valittaa siitä, miksei koiria saa viedä jokaiseen hotelliin tai mökkiin. Ei todellakaan. Tämä on luonnollisesti asia, jonka jokainen yrittäjä itse päättää. Ja ymmärrän kyllä, että kaikki eivät koiria hotelliinsa tai mökkiinsä halua. Mutta se mikä ärsyttää ihan äärimmäisen paljon on se, että tieto pitää ihan kaivamalla kaivaa esiin. Ja siis tämä koskee myös tietoa siitä, että paikkaan saa majoittua koirien kanssa.
Tässä kohdin myönnän laiskuuteni enkä jaksa alkaa hakea tietoa siitä, paljon Suomessa on vaikkapa juuri koiria. Sen kyllä tiedän, että PALJON niitä on. Ja niiden kanssa halutaan matkustaa entistä enemmän. Varmasti en siis ole ainoa, joka tämän saman ongelman kanssa painiskelee.
Eli nöyrin pyyntöni teille majoitusyrittäjät – kertokaan selkeästi saako teille tuoda lemmikkejä vai ei. Ja jos saa, liittyykö tähän rajoituksia. Ja onko majoitus jotenkin eritasoinen, kuin majoitusliikkeessä muutoin. Ja kiva olisi selkeästi löytää tieto myös siitä, paljon lisämaksu on. Kiitos.
Ja suuri kiitos myös teille, jotka näin olette jo tehneet. Teitäkin onneksi on!
——-
P.s Jos haluat jatkossakin seurata meidän ja poikien reissuja, kannattaa seurantaan klikkailla blogin Facebook-sivu. Tuolta löydät aina tuoreita kuulumisia suoraan reissun päältä sekä tiedon uusista postauksista ihan tuoreeltaan. Blogista puolestaan löydät kätevästi kaikki reissut, joissa koirat ovat mukana olleet kategoriasta ’koiramatkat’.
*Postauksen artikkelikuva on Ahvenanmaalta, jossa vietimme poikien kanssa ihanan pääsiäisloman upeassa HavsViddenissä.
4 kommenttia
sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa
Tuli mieleen, että voisiko hakusivustoissa olla vaihtoehto lemmikit. Sit klikkailtais 2 aikuista, 2 koiraa (tai kissaa tai marsua….,) Tässä vaiheessa kone kysyisi koirien säkäkorkeuden (tai painon) ja sitten kone tarjoaisi sopivat huoneet hinnan kanssa. En tiedä helpottaisiko mutta tuli mieleen….
Sanna I Tuntematon turisti
Kyllä kiitos kelpaisi tämä erittäin hyvin! 🙂 Helpottaisi asioita ihan todella. 🙂
Suunnaton
Allekirjoitan täysin! Tosi usein olenkin laittanut sähköpostia hotelliin/muuhun majoitukseen ja kysynyt, saako lemmikkejä tuoda. Onnistuu yksittäisten majoitusten kohdalla, jos ei ole kiire, mutta laajemmassa tai kiireellisemmässä haussa tuota ei ehdi tehdä.
Sanna I Tuntematon turisti
No niinpä. Meilläkin kun on se tilanne, ettei ole pakko päästä juuri tiettyyn paikkaan vaan ylipäätään pitäisi löytää kiva kesäpaikka, ja ennen kaikkea kivalla koiraystävällisellä majoituksella. Millään ei siis jaksa kyllä tuohon sähköposti rumbaan lähteä… 🙁 Mutta pidetään aihetta esillä niin jospa tähän alkaisi muutosta tulla. Hyvästä palvelustahan tässäkin on lopulta kyse. 🙂