Päivä ihanassa Splitissä – tänne me vielä palaamme!
*****
Vielä olisi tämä yksi postaus viime kesän Kroatian reissulta jäljellä ja tällä kertaa pääsette mukaani piipahtamaan kauniissa Splitin kaupungissa. Vajaan 200 000 asukkaan Split on Kroatian rannikon suurin kaupunki, ja Igranesta, jossa me majoituimme, on sinne matkaa noin 80 kilometriä. Me taitoimme matkan Igranesta Splitiin paikallisbussilla ja aikaa tähän kului vajaat kaksi tuntia suuntaana.
Kun perillä kaupungissa kulkunsa suuntaa bussiasemalta kohti keskustaa, saapuu heti alkuun Splitin upealle rantakadulle, Rivalle. Täällä oli paljon ihmisiä niin kahviloissa, ravintoloissa kuin muillakin penkeillä aikaansa viettämässä ja menoa katselemassa. Niin kaunista ja viihtyisää! Ja kiva tunnelma myös. Tykkäsin, ja niin teki muutkin. (Kuinka monta kuvaa samasta paikasta on liikaa?! Vaikka eihän palmukuvia voi koskaan olla liikaa, eihän?)
Vaikka tälle hienolle rantabulevardille olisi todella ollut helppo jäädä koko päiväksi, ei me tietenkään niin maltettu tehdä. Kaupungissa kun oli aikaa vain tämä yksi vajaa päivä. Niinpä me sitten suunnattiin sisemmälle kaupungin kaduille ja todella kivan näköistä oli täälläkin. Päivää me vietettiin välillä terasille pysähtyen, välillä kaupoissa piipahtaen ja tietysti ympärille katsellen.
Siellä täällä matkan varrella vastaan tuli toinen toistaan houkuttelevampia herkkuja. Ja täytyy sanoa, etteivät nämä Splitin jäätelökojut paljoa Italialle häviä. Vaikka maun puolesta vannon edelleen gelaton nimeen, mutta kyllä nämäkin maistuivat!
Ja nyt kun sitten päästiin ruuan pariin (kyllä, jäätelökin on ruokaa!), sanon muutaman sanasen myös meidän lounaspaikasta, johon päädyimme sinällään ihan sattumalta. Ravintolan nimi oli La Terrazza ja se löytyy osoitteesta Pistura 2. Ruoka täällä oli todella maistuvaa, hinnat edulliset ja palvelu hyvää. Voin siis suositella teillekin! Minulta ja matkakaverilta vahva suositus myös pepperonipitsalle!
Päivä Splitissä kului nopsaan ja vielä viimeiseksi ehdimme piipahtaa kaupungin ykkös turistikohteessa. Tuon rantakatu Rivan takaa löytyy Splitin tärkein nähtävyys eli vanhakaupunki Grad ja sen sydän Diolectianuksen palatsi. Palatsi on Unescon maailmanperintökohde ja itselleen sen aikanaan rakennutti Rooman keisari Diolectianus eläkepäiviään varten. Tämä Vanhankaupungin alue oli siis meidän viimeinen etappi Splitin päivässä, ja onneksi tännekin vielä ennätimme, vaikkakin vaan hetkeksi. Ensi kerralla täytyy tutustua hieman tarkemmin.
Meri, vanhoja hienoja taloja, mukavia terasseja, palmuja… Vaikka meillä jäi kaupungista vielä paljon näkemättäkin, oli Splitiin helppo ihastua! Kun tähän vielä lisää sen, että kaupungista käsin pääsee helposti rannikon edustan upeille saarille kuten Hvarille ja Bracille, Krkan huikean upeaan luonnonpuistoon , kuin myös Makarskan Rivieran rannoille ja pikkukyliin, saattaa hyvinkin olla, että Split on meidän seuraavan Kroatian reissun pääkohde. Tai ainakin sitten sitä seuraavan. Kroatiaan palaamme vielä varmasti usean kerran!
6 kommenttia
sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa
Split on kyllä ihana. Itse ehdin hyvin hengailla Diocletianuksen palatsin alueella, mutta muu Split jäi hiukan vähemmälle. Toivonkin myös palaavani joskus tuonne Kroatian rannikolle. Tykkäsin alueesta ja maasta.
Sanna/ Tuntematon turisti
Samoin ajatuksin siis! Kroatia <3
VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA
Split on kyllä kiva! Tuli aivan jäätävä pizzan himo sun pizzakuvaa katsomalla. Söin ehkä elämäni parhaimman pizzan Splitissä, jossa oli kesäkurpitsaa ja salamia. Oli aivan maailman parasta!
Sanna/ Tuntematon turisti
Sori pizzan himon aiheuttamisesta! 🙂 Oli kyllä todella hyvää tuo munkin pizza, mutta ykkössijaa mulla pitää edelleen Kreikan Santorinilla syöty pizza. Ja arvaa kelle nyt tuli yllättäen pizzan himo?! 😀 Niin ja hei – maailman paras pizza – siinä sulle yksi hyvä syy palata Splitiin! 🙂
Janni / Lentopelko
Itsellä on Splitistä päällimmäisenä muistikuvana kamala pilaantuneen kananmunan haju meren lähellä.. 😀 vanhakaupunki kuitenkin oli viihtyisä, ja Marjan Hillillä suosittelen ehdottomasti käymään, jos vielä Splitiin palaatte! Sen voi myös esim kiertää pyörällä, tosi kivaa ajanvietettä. (:
Sanna/ Tuntematon turisti
Voi ei, ei kuulosta kivalle! Meidän reissun aikaan ei moista onneksi ilmassa ollut. Ja hei kiitos paljon vinkistä, ehdottomasti pidän mielessä! 🙂