Espanja,  Ulkomaat

Piipahdus Palma de Mallorcassa


YHTEISTYÖSSÄ: RISTEILYKESKUS

Tiedättekö mikä hyvä puoli Välimeren risteilyssä on vaikkapa Karibian risteilyyn verrattuna? No sehän on se, että Välimeren risteilyllä ei ole samanlaisia paineita viettää kaikkia satamapäiviä kokonaan maissa, kun tietää, että kohteeseen on kotoa vain lyhyt lentomatka ja takaisin pääsee periaatteessa milloin tahansa. Tai riippuu tietysti ihmisestä, mutta itselleni ei tulisi mieleenkään vaikkapa jossain Yhdysvaltain Neitsytsaarilla todeta, että nytpä vähän väsyttää ja sen sijaan, että lähtisin tutkailemaan tuota upeaa paratiisisaarta, jäänkin mieluummin tähän laivan uima-altaalle löhöilemään. Koska uudelleen tuolle saarelle ei ihan äkkiä palaamassa oltaisi.

Mutta Euroopassa on kaikki toisin. Mallorcalla emme vielä ole kunnolla ehtineet lomailemaan, mutta suunnitelmissa sekin on. Ja kun tiedossa on, että tännekin vielä ihan ajan kanssa palaamme, me päätimme tässä risteilymme viimeisessä kohdesatamassa pistäytyä maissa vain pikaisesti. Koska olimme jo hieman väsyneitä matkamme tiiviin tahdin vuoksi. Ja koska seuraavana päivänä oli edessä vielä pitkä päivä Barcelonassa. Ja ennen kaikkea siksi, että halusimme vielä viimeisenä päivänä ehtiä nauttimaan upean laivamme antimista. Azamaran tasoiselle laivalle kun emme ihan heti palaamaan pääsisi.

*****

Palma de Mallorca oli risteilymme satamista ainoa, jonne laivalla ei päässyt suoraan ihan keskustaan. Azamaralla tämäkään ei haitannut, sillä laivalta oli ilmainen non-stop kuljetus keskustaan ja takaisin. Ja varsin tasokkailla busseilla.

Jo laivan lipuessa Mallorcan satamaan kävi selväksi, että Palma onkin ihan kunnon kokoinen kaupunki. Millään sitä ei parissa tunnissa haltuun olisi ottanut ja täten meidän kuljeskelu kaupungin kaduilla olikin melko päämäärätöntä haahuilua.

Mutta ei yhtään hassumman näköinen kaupunki tämäkään!

Yksi kohde joka tietenkin piti käydä tsekkaamassa oli kaupunkin maamerkki, upea La Seun katedraali.

Sisälle emme kuitenkaan jaksaneet vaan ihan näin ulkopäin tyydyimme katselemaan.

Menorcan tavoin, myös Mallorcalla oli jo ennalta suunnitellusti ohjelmassa kenkäostoksia.

Siinä missä Avarcas sandaalit ovat kotoisin Menorcalta, on Mallorca puolestaan Camper merkkisten kenkien koti. Ja niistä meillä tykkää mies, joten täältä haettiin kengät vuorostaan hänelle.

Ja siinä se sitten aika lailla olikin. Meidän visiitti Mallorcalla. Miehelle kengät, La Seun katedraali, haahuilua ja yhdet drinkit terassilla.

En voi kieltää, etteikö pieni pistos sydämessä olisi näin pikaisen piipahduksen vuoksi tuntunut, mutta joskus näinkin. Luulen, että kaltaiselleni suorittajalle tällainen kerrankin ihan vaan fiiliksen mukaan meneminen on pelkästään hyvä asia.

Mallorcalle me ehdimme hyvin vielä myöhemmin uudelleen. Tällä kertaa voiton vei ihan vaan oleminen ja ihana aluksemme Azamara Quest, josta tarkempaa raporttia löytyy aiemmasta postauksestani

*****

Pysy mukana matkassa
Facebook I Instagram I Twitter

Jätä vastaus