-
Hilton Ras al Khaimah Resort & Spa – juhlimassa kahden kesken
Bahaman risteily New Yorkista. Ehkä suunnilleen noin kaksi vuotta sitten – ainakin – päätin, että tämä tulisi olemaan mun 40- vuotis synttärimatka. No, aina ei saa mitä haluaa eikä suunnitelmat mene niin kuin on ajatellut. Tänä vuonna suurin osa meidän matkakassasta hupeni eläinlääkärikuluihin, eikä suunniteltuun matkaan yksinkertaisesti ollut varaa. Tai ainakaan sinne lähteminen ei olisi mitenkään ollut taloudellisesti järkevä ratkaisu tässä kohdin. Jotain muuta oli siis keksittävä, ja kohtuullisen edullisesti. Ehdottomasti halusin kuitenkin jonnekin lämpimään ja kivaan hotelliin. Koska vuosi on muutenkin ollut äärimmäisen raskas eikä meidän rakkaat reissukaveritkaan mukaan päässeet lähtemään, muodostui juhlamatkan tavoitteeksi lopulta ensisijaisesti lepääminen ja ihan kunnon lomailu isolla ällällä. Pitkällisen nettisurffailun jälkeen matkakohteeksemme valikoitui sitten…