All Inclusive,  Kroatia,  Ulkomaat

Sensimar Makarska – tyylikäs hotelli vain aikuisille


 

Kun tammikuussa yritin varata Kroatian matkaa Finnmatkojen messuvalvojaisissa, oli sivustolla ilmeisen isoja teknisiä ongelmia. Voin kertoa, että tein tuona sunnuntai iltana töitä lähes puolitoista tuntia, jotta sain matkan varaukseen. Mutta kyllä kannatti! Sitkeän yrittämisen johdosta me pääsimme viettämään viikon ihanassa Sensimar Makarska hotellissa ainoastaan viidellä sadalla eurolla per pää. Ei ollenkaan paha!

Sensimar Makarska hotelli sijaitsee pienen pienessä Igranen kylässä Makarskan Rivieralla. Splitin lentokentältä matka hotelliin kestää parisen tuntia, Makarskan kaupunkiin matkaa on noin 20 kilometriä. Kuten oikeastaan koko Igranen kylä, on myös Sensimar Makarska rakennettu rinteeseen. Ulkonäöllisesti se on varsin hauska ja koostuu useasta eri rakennuksesta.

SAM_1928SAM_1854 SAM_1894

Vuoret yläpuolella, ranta alapuolella. Eli ei siis ollenkaan hassummat puitteet. Tai siis oikeesti, eihän ne enää paljon paremmat ois voineet olla! Harmi vaan, ettei merivedessä vielä tähän aikaan vuodesta pulahdella tarennut. Mutta nää värit ja maisemat, ihan parasta! Täällä ei paljoa palmujen puute haitannut!

SAM_1938SAM_1030 SAM_1971SAM_1893SAM_1930

Sensimar Matkarska on täysin uusittu vuonna 2015, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki täällä on aika lailla uutta. Meidän huoneet olivat ihanan raikkaat ja tyylikkäät, kuin myös kivan persoonalliset. Tykkäsin! Ja jälleen kerran plussat sadesuihkusta!

SAM_0980 SAM_0988 SAM_1003SAM_0990SAM_0998

Sama sisustustyyli oli nähtävissä myös hotellin yleisissä tiloissa, jotka nekin olivat kivan raikkaat. Parasta yleisissä tiloissa mun mielestä oli terassi upeilla merinäköaloilla, missä ilta aikaan oli myös ohjelmaa sään salliessa. Ja kivan persoonallinen ykstyiskohta on sekin, että tila toimii samalla ulkoilma leffateatterina. Meillä mies odotti tätä kokemusta kovasti, mutta tällä kertaa se jäi väliin, kun leffoja ei vielä esitetty. Varmastikin viileästä säästä johtuen.

SAM_1945SAM_1014 SAM_1333SAM_1936SAM_1941

Ja sitten vihdoin altaalle. Tai oikeastaan altaille, joita hotellista löytyy kaksin kappalein. Hotellin isompi ja varsinainen pääallas sijaitsee ihanasti ihan meren äärellä. Mulle tällaisilla matkoilla tärkeää on juurikin meri ja uima-allas, ja ihan parasta on, jos allas löytyy ihan meren rannalta. Harvoin tällaisesta on nauttimaan päässyt, mutta täällä se oli jälleen mahdollista! Ja koska Sensimar hotellit ovat ainoastaan aikuisille, sai täällä lekotella altaalla myös rauhallisemmissa merkeissä kuin monessa muussa hotellissa. Itse annan plussaa myös siitä, että kerrankin allas oli oikeasti myös syvä eikä mikään kahluuallas. Ja olihan täällä myös allasbaari, jonka antimiin tuli allaspäivinä tutustutta drinkin jos toisenkin merkeissä! (Juomista lisää seuraavassa postauksessa.)

SAM_1881SAM_1343SAM_1338 SAM_1931

Sensimarin toinen allas on pienempi ja ns. infinitypool. Tähän aikaan vuodesta tällekin altaalle olisi mahtunut joka päivä hyvin, mutta altaan vesi oli sen verran vilakkaa, että olimme mieluummin tuolla toisella altaalla. Hotellin altaat eivät ole lämmitettyjä ja luulen tämän altaan olleen viileämpi sen vuoksi, että aurinko pääsee lämmittämään vettä vasta myöhemmin päivällä. Mutta siis tää maisema täällä oli kyllä ihan huippu ja sen puolesta tämä on yksi hienoimmista altaista, jonka äärelle ylipäätään on päässyt. Tällä allasalueella voi halutessaan pötkötellä myös ihanasti riippumatossa. Ja oma baarinsa löytyy myös täältä.

SAM_1919SAM_1969SAM_1914SAM_1068SAM_1863

Niin ja siis onhan täällä vielä kolmas ja neljäskin allas, mikä meinasi melkein unohtua, koska meillä ei tuonne pääsyä ollut. Sensimar Makarskassa on meinaan myös huoneita omalla altaalla. Tai ei ihan omalla, mutta siis niin sanottuja swim up huoneita, joilla on oma yhteinen allas naapureiden kanssa, ja johon pääsee pulahtamaan suoraan omalta terassilta. Varmasti kivoja nämäkin, mutta itse jotekin hieman vierastan ajatusta, että tuolla sitten naapuri voi suoraan altaasta katsella sun huoneeseen. Mutta ei sillä, kiva olis joskus kokeilla, sittenhän sitä vasta tietää mitä mieltä sitä oikeesti on!

Sitten muutama sana ruuasta. Koska tästä näyttää jo muutenkin tulevan melkoisen pitkä megapostaus, päätin tehdä hotellin ruokapuolesta ihan oman juttunsa; se siis luvassa seuraavaksi ja ehdottomasti suosittelen lukemaan! Tuossa jutussa asiaa aamupalasta, joka oli yksi parhaista, ellei jopa paras ikinä. Enpä muuten koskaan ennen ole ollut hotelliaamiaisella, jossa hintaan kuuluu joka päivä myös kuohari ja vodka, hih! Samoin tuossa jutussa myös tarkempi esittely hotellin all inclusive paketista, jonka me päädyimme ottamaan kahdeksi viimeiseksi päiväksi.

SAM_1961

Mitäs muuta teidän sitten ois hyvä vielä tietää… No ainakin se, että koko hotellissa on ilmainen wi-fi, ja se myös toimi hyvin. Pieni tietokonenurkkaus löytyy myös, ja kirjasto. Sekä pieni kauppa rantavaatteineen ja matkamuistoineen. Ohjelmaa hotellissa on sekä päivisin että iltaisin yhteisistä peleistä ja liikunnasta musiikkiin ja elokuviin. Viininmaistajaiset oli myös ja cocktail kurssi. Ja sitten täältä löytyy vielä ihan kunnon Spa, jos itseään haluaa hemmotella oikein kunnolla! Eli tekemistä riittää, jos tylsää meinaa tulla. Se sanottakoon myös, että kaikki aktiviteetit täällä olivat varsin huomaamattomia, jos niihin ei itse osallistu. Vaikkakin me tosin oltiin hotellilta myös monta päivää poissa, mutta silti uskallan väittää, että täällä ei mitkään sambaryhmät altaalla lekottelua tule keskeyttämään.

Nyt sitten vielä tähän loppuun henkilökohtaisia fiiliksiä hotellista. Sensimar Makarska on tarkoitettu pelkästään aikuisille ja hotelliin on 18 vuoden ikäraja. Hotelli on suunnattu ennen kaikkea pariskunnille ja pääosin näistä asiakaskunta koostukin. Me tietysti mukaan lukien. Me tosin olimme matkassa kaveripariskunnan kanssa, joten siinä mielessä emme varsinaisesti olleet viettämässä kahden keskistä romanttista lomaa. Mutta joka tapauksessa viihdyimme erinomaisesti ja hotelli on yksi parhaista, joissa on tullut oltua. Tätä voi helposti suositella pariskunnille sekä muille, jotka haluavat matkustaa vain aikuisten kesken. Itse kuvaisin hotellia ennen kaikkea sanoilla kaunis, tyylikäs ja rauhallinen.

Palvelu hotellissa oli erinomaista ja todella ystävällistä. Hymy ei unohtunut keltään. Hotelli oli myös todella siisti ja puhdas, ja esimerkiksi allasalueiden vessoja siivottiin vähän väliä. Myös esimerkiksi tuhkakupit olivat aina tyhjät ja puhaat. Hyvä osoitus hotellin kehittämisestä ja halusta palvella asikkaita oli mun mielestä se, että yhtenä päivänä hotellin manager tuli haastattelemaan meitä ja halusi kuulla ennen kaikkea kehitys- ja parannusehdotuksia, jotta voivat tehdä asiat vieläkin paremmin. Mun mielestä tämä on juuri oikea asenne! Ja todettakoon myös, etten missään kohti tuonut esiin olevani matkabloggaaja eli sen takia meitä ei haastateltu vaan tuo oli oikeasti tapa saada henkilökohtaista palautetta asiakkailta suoraan johtoportaalle. Tykkään! Koska nuo mun parannusehdotukset liittyvät hotellin ruokapuoleen, palaan niihin sitten tarkemmin seuraavassa postauksessa.

SAM_1902

Yksi asia, jota tänne matkaa harkitessaan kannattaa pohtia, on hotellin sijainti pienessä Igranen kylässä ja sen mukanaan tuomat haasteet. Igranesta on myös ihan pian tulossa oma juttunsa, mutta mainittakoon tässä kohdin, että kylä on siis ihan oikeasti todella pieni eikä sen palvelut ole vielä kovin kehittyneet. Ja jos lomalla haluaa nähdä muutakin Kroatiaa, joutuu autossa/bussissa istumaan melkoisen paljon. Mutta sitten taas, kaikki onnistuu, jos niin haluaa. Me kävimme täältä käsin omatoimisesti paikallisbussilla Splitissä ja Makarskassa, Finnmatkojen kautta ostetulla kansainvälisellä retkellä Krkan upeassa luonnonpuistossa ja sitten vielä kylän omasta matkatoimistosta ostetulla retkellä Hvarin ja Bracin saarilla. Halukkaille on tarjolla myös retket ainakin ihanaan Dubrovnikiin, Omisiin sekä Bosnian puolelle kauniiseen Mostariin. Eli kyllä niitä paikkoja täältäkin käsin pääsee halutessaan näkemään. Monet myös näyttivät vuokranneen auton ja kiertelivät siten maata itsekseen. Ja sitten taas, jos matkaan lähtee ihan vaan lepäämään ja vaikkapa sen rakkaan kanssa laatuaikaa viettämään, niin siihenhän tämä sopii kyllä ihan täydellisesti! Finnmatkojen sivuilla hotellin sanotaan olevan yksi Kroatian parhaista ja se on kyllä helppo uskoa! Ja maisemat täällä oli kyllä ihan täys kymppi, ja vielä plussat päälle!

P.S Muistakaahan, että ihan kohta luvassa myös juttu tuosta hotellin aamupalasta ja muustakin ruuasta!

__________________________________________________

Pysy matkassa mukana
Facebook I Instagram I Twitter

6 kommenttia

Jätä vastaus